.

.

Tervehdys

En ole pyrkinyt esittämään mitään yhtenäistä maailmankuvaa, en ylipäänsä usko yhteen ainoaan oikeaan totuuteen (olin ennen kristitty, nykyään buddhalainen - siksi blogijulkaisuissakin näkyy kaksi erilaista painotusta); ainoastaan fundamentalistisen kristinuskon näkemyksistä ikuisine helvetteineen sanoudun irti täydellisesti:
"Jos on psykoottista Matti Meikäläiselle murhata ihmisiä jotka torjuvat hänet, silloin on psykoottista Jumalalle lähettää helvettiin ihmisiä jotka torjuvat hänet. Jumalan oikeudenmukaisuus ei perustu dynamiikkaan ja periaatteisiin, joilla ei ole mitään tekemistä oman oikeudenmukaisuuden ymmärryksemme kanssa. Reilu on reilua - ja oikein on oikein, ja paha on pahaa - taivaassa ja maan päällä."
- John Shore

Tai kuten toinen sitaatti, jonka lähdettä en tiedä, sanoo:
"Seuraavalla kerralla kun hyvää tarkoittava kristitty, joka uskoo helvettiin ikuisen rangaistuksen paikkana suurimmalle osalle ihmiskuntaa, ja joka on huolestunut siitä ettet usko samaa, tulee ja sanoo 'Rukoilen puolestasi'... vastaa hänelle '...ja minä ajattelen puolestasi.'"

Pikkupoikana yritin kuvitella miltä tuntuu kun ei enää ole olemassa, ja pelästytin kyyneliin naapurin tytön vakuuttamalla että kaikki kuolevat, myös hänen äitinsä! Mutta jo kuudennella luokalla koulussa kirjoitin aineessa, että en pelkää kuolemaa koska uskon että sielu jatkaa olemassaoloaan henkimaailmassa (toki ajatukseni ovat siitä vielä kehittyneet eteenpäin). Mutta kuten muuan Kristiyhteisön pastori sanoi: Ne, joilla on suurin varmuus [kuolemanjälkeisistä asioista], tulevat varmasti yllättymään eniten!

Olin järjestänyt isäni hautajaiset, ollut kuusi vuotta vapaaehtoisena saattokodissa, ja lisäksi saattanut neljä rakasta kissaa viimeiselle matkalle, mutta mikään ei minua valmistanut siihen kun avopuolisoni, jonka kanssa olimme yhdessä lähes 19 vuotta, äkillisesti kuoli - en tiennyt kuoleman kohtaamisesta sitä ennen yhtään mitään! (Katso tässä blogissa kirjoitus "Muutosten aika")

Omia hautajaisiani olin suunnitellut parikymmentä vuotta, ja nyt kaikki turhat krumeluurit karisivat, sillä ei ole enää merkitystä. Läheisen kuolema riisuu ihmisen hyvin paljaaksi. Koskaan en ole pelännyt kuolemaa niin vähän kuin nyt, niin paljon rakkaita on mennyt edeltä! Itse olen käynyt läpi sydänleikkauksen.
"Usein tapahtuu, että kun läheinen henkilö kuolee, joko tulee itse vedetyksi kuolemaan, niin sanoakseni, tai muussa tapauksessa tällä taakalla on päinvastainen vaikutus todellisessa elämässä täytettävänä tehtävänä."
- Carl Jung

Jenni Vartiaisen biisistä alla edesmennyt puolisoni tykkäsi, ja itse kykenin samaistumaan sen sanomaan täysin, selvittyäni pahimman yli.

- Marko

"Ainoa asia joka palaa helvetissä, on se osa sinua joka ei päästä irti elämästäsi: muistosi, kiintymyksesi. Ne poltetaan kokonaan pois, mutta sinua ei rangaista, sielusi vapautetaan. Jos pelkäät kuolemaa ja takerrut, näet paholaisten repivän elämäsi pois. Jos olet tehnyt rauhan, silloin paholaiset ovat todellisuudessa enkeleitä, jotka vapauttavat sinut maasta."
- Mestari Eckhart
Yhteydenotot kommentoimalla mitä tahansa kirjoitusta tässä blogissa: jos viestisi on tarkoitettu vain minulle, en tietenkään julkaise sitä; muista e-mail osoitteesi, jotta voin vastata siihen!

(Ars Moriendi = kuolemisen taide; keskiajalla mm. kirjallisuutta, jossa käsiteltiin a) kuolemisen merkitystä elämässä, b) kuolemisen kokemista, valmistautumista biologiseen kuolemaan ja kuolevasta huolehtimiseen.)

Jenni Vartiainen: Suru on kunniavieras

18.1.12

MUISTOLAATIKOT & ALTTARIT


Muistoesineiden kokoaminen poismenneestä rakkaastasi ja niiden asettelu yhteen paikkaan voi auttaa sinua hyvin paljon surumatkallasi. Tämän tekeminen auttaa sinua "pakkaamaan muistot" yhteen paikkaan helposti tavoitettavaksi ja auttaa myös rajaamaan ne kotiympäristösi yhdelle alueelle. Selitämme alla miksi tämä on tärkeää. 

Ehdotamme kahta tapaa tehdä tämä: alttari tai muistolaatikko (tai molemmat).

Alttarit

Useimmat surevat perheet tekevät tämän automaattisesti. He eivät ehkä tajua tekevänsä alttaria, mutta he tekevät. Kun tragedia iskee ja suru on tuore, he kokoavat vaistomaisesti valokuvia poismenneestä, hänen luomaansa taidetta, esineitä joita hän käytti urheillessaan tai harrastuksissa, ja lempivaatteita. He järjestävät ne pöydälle vierailevien surijoiden nähtäväksi. Tämä on alttari.

Alttarin tekeminen auttaa sinua yhdistymään uudelleen rakkaaseesi, tuomaan hänet lähemmäs sinua, antaen turvallisuuden ja tavoitettavuuden tunteen keskellä suurta surua. Poismenneen rakastaman musiikin soittaminen voi myös auttaa pitämään hänet elävänä sydämessäsi.

Luo erityinen paikka kotiisi alttariksi poismenneen rakkaasi kunniaksi. Sääntöjä ei ole. Aseta mitä tahansa pidät sopivana pöydälle, takanreunukselle tai kirjahyllylle. Käy alttarisi luona kun tunnet tarvetta liittyä häneen. 

Ofrendat

Sinua saattaisi kiinnostaa rakentaa ofrenda, joka latinalaisamerikkalaisen tradition mukaan kunnioittaa kuolleita Dia de los Muertes - päivänä (marraskuun 1. ja 2. Pyhäinpäivä). Vaikka saattaisit pitää sitä kammottavana, latinalaisamerikkalaiset juhlijat tyypillisesti lähestyvät "kuolleiden päivää" riemukkaasti, korostaen edesmenneiden rakkaittensa elämän juhlimista ja kunnioittamista. He tuntevat juhlivansa elämän jatkuvuutta; kuoleman ei uskota olevan loppu, vaan pikemminkin uuden elämän vaiheen alku.

Ofrenda on koristeltu alue, jolle pannaan esille uhreja edesmenneille sieluille osoitukseksi arvostuksesta ja rakkaudesta heitä kohtaan. Se sisältää yleensä seuraavat esineet:

Perinteisen Ofrandan (latinalaisamerikkalaisen alttarin) elementit:
  • Valokuvia ja patsaita. Keskipisteenä on yleensä poismenneen rakkaan valokuva. Uskonnollisten suojeluspyhimysten patsaat ovat myös yleisiä latinalaisamerikkalaisessa kulttuurissa.
  • Ruokaa ja juomaa. Vainajan lempiruokia ja juomia pannaan esille. Vaikka henget eivät voi fyysisesti syödä, ne imevät itseensä olemusta. Hedelmät, viljat ja lempiruokalajit ovat tavallisia. Yksi vakioruoka ofrendalla on Kuolleiden Leipä (Pan de Muerto). Myös vettä uhrataan, ja se merkitsee puhtautta ja uudistumista.
  • Kukkia. Kukat symboloivat elämän lyhytaikaisuutta ja ne järjestetään ofrendalle. Perinteinen kukka on cembazuchitl eli meksikolainen samettikukka, joiden pistävän tuoksun sanotaan auttavan opastamaan  kuolleet kotiin.
  • Kynttilöitä. Ofrendalla voi olla monia kynttilöitä. Monet erilaiset muodot, koot ja mallit symboloivat niitä jotka elävät, jotka kuolleet ovat jättäneet jälkeensä. 
  • Suitsuketta. Copal-suitsuketta käytetään auttamaan henkiä löytämään tiensä tähän maailmaan. Copal on perinteinen meksikolaisissa kodeissa ja kirkoissa käytetty suitsuke. 
  • Lempitavaroita. Ofrendalle asetellaan vainajan lempitavaroita. Niihin saattaa sisältyä vaatteita, savukkeita, leluja lapsille, arkipäiväiväisiä käyttöesineitä kuten käsipyyhkeitä ja saippuaa, tai muita merkityksellisiä esineitä. 
Harkitse oman ofrendasi pystyttämistä poismenneen rakkasi kunniaksi, etenkin perinteisen Pyhäinpäivän aikana. Kenties saat lohtua tästä ihanasta traditiosta aivan kuten latinalaisamerikkalaisissa kulttuureissa vuosisatoja on saatu. 
Muistolaatikot

Saatat pitää parempana säilyttää muistoesineesi yhdessä erityisessä laatikossa. Muistolaatikko on turvallinen säilyttäjä, jonne voit säilöä surusi ja avata sen milloin vain tahdot. Joka kerta kun katselet laatikkoasi ja tutkit sen sisältöä, voit tuntea enemmän yhteyttä rakkaaseesi. 

Muistolaatikon luominen poismenneen rakkaasi kunniaksi voi olla hyvin parantava kokemus. Käytä runsaasti aikaa ja vaivaa tehdäksesi siitä erityisen. Tämä muistolaatikko on sinun - joten käytä omaa luovuuttasi koristellaksesi sen miten tahansa haluatkin. 

Sellaisen tehdäksesi tarvitset ensinnäkin tyhjän laatikon. Se voi olla pahvilaatikko, kenkälaatikko, korurasia, sikarilaatikko, tai minkä tahansa tyylinen säilytysastia jota haluat käyttää. Saatat jopa ostaa kauniin puisen rasian askarteluliikkeestä.

Koristele laatikko maalaamalla tai päällystämällä kankaalla, nauhoilla, kukilla, tai muilla koristeilla (inspiraatiota saat vaikka Sinooperista). Voit luoda kollaasin valokuvista ja tarroista koristeeksi. Voit maalata sisäpuolen tai vuorata sen pehmeällä kankaalla. 

Kun olet saanut laatikkosi koristelluksi, kokoa tavaroita jotka muistuttavat sinua rakkaastasi. Tähän saattaa sisältyä: valokuvia, kirjeitä, muistokirjoitus, kuolintodistus, leluja tai pehmoeläimiä, taideteoksia, arvokkaita esineitä joita hän rakasti, lempivaatekappale. 

Käy muistolaatikollasi koska tahansa tunnet tarvetta yhdistyä poismenneeseesi. Auttaa kun kokoat kaikki muistoesineesi yhteen paikkaan, pitämässä surusi yhdessä, ei sirpaleisena tai hajallaan kotiympäristössäsi. Kun surusi alkaa hellittää, huomaat olevasi yhä vähemmän riippuvainen alttaristasi tai muistolaatikostasi emotionaalisena tukena. Tähän ei ole aikataulua, seuraa vain sydäntäsi.

Paljon myöhemmin surussasi, saatat haluta purkaa alttarisi ja jättää vain rakkaasi kuvan. Jonain päivänä saatat laittaa jopa sen muistolaatikkoosi. Säilytä kaikki yhdessä laatikossa komeron hyllyllä. 

Se on siellä aina jos tunnet tarvetta käydä sen luona. Huomaat vähitellen päseväsi siihen ettet halua nähdä sitä päivittäin. Pakkaa muistot mutta älä hävitä niitä. Ne ovat perintösi menetetystä rakkaudesta, ja tulet vaalimaan niitä koko elämäsi.

Ei kommentteja:



Elämä. Ruumiin pilaantumisen estävä hengellinen etikka. Hautakirjoitus. Kaiverrusta kivessä. Osoittaa kuolemalla hankittujen hyveiden taannehtivan vaikutuksen.
(Ambrose Bierce: Laajennettu Saatanan sanakirja)